Niin kliseiseltä kuin otsikko kuulostaa, ei asennetta tule koskaan unohtaa päämääränsä tavoittelussa. Käsittelen tässä blogissa omien asenteideni kirjoa lääkikseen hakiessa.
Yo-kirjoitusten pitkä matematiikka oli päätös 12 vuoden koulu-uralle. Vaikka tiesin vielä haastavamman urakan olevan edessä, tuntui olo silti tyhjältä. Kirjoituksista oli tullut E:tä ja M:ää ja yksi L. Tunsin jo tehneeni tarpeeksi. Lisäksi suhtautumiseni tulevaan pääsykokeeseen oli hitusen ylimielinen. Olin melko pienellä työmäärällä surffaillut lukion läpi, kuitenkin saavuttaen kiitettäviä arvosanoja. Toki tiesin, että lääketieteelliseen hakee vuosittain moninkertaisesti ihmisiä sisäänpäässeihin nähden, mutta ajattelin valmennuskurssin ja muutaman viikon teholuvun riittävän.
Valmennuskurssin loppukokeessa pääsin kymmenen parhaan joukkoon 60:stä. Kokeeseen oli tuolloin viikko aikaa. Käytin määrällisesti paljon tunteja pääsykoekirjojen äärellä, mutta yllättävän suuri osa niistä kului pohdintaan, että millaistakohan se opiskelu lääkiksessä on. Naiivi ylimielisyyteni kuitenkin kostautui, kun sisäänpääsyraja jäi kahden pisteen päähän.
Seuraava vuosi menikin kokonaisuudessaan armeijassa. Kevään koittaessa laskurutiini oli tipotiessään. Raahasin galenoksen kasarmille jo tammikuussa, mutta sain sen avattua vasta maaliskuun puolivälin tienoilla. Olin jo käytännössä luovuttanut. Koepäiväni läheni lähenemistään, mutta motivaatiota ei löytynyt kasarmilta, metsäleireiltä eikä edes viikonloppulomilta. Muutamia päiviä ennen koetta luin hullun lailla, mutta ajattelin sen jo olevan myöhäistä. Kesäkuun lopulla ei nimi odotetustikaan löytynyt sisäänpäässeiden listalta. Pettymys nousi kuitenkin toiseen potenssiin, kun sisäänpääsy jäi taas muutaman pisteen päähän. Kunpa olisin edes yhden viikonloppuloman käyttänyt tosissaan pääsykokeisiin lukuun, enkä inttikaverien kanssa kaljoitellessa.
Syksyllä 2010 opiskelu alkoi biokemian parissa, mutta jo muutaman viikon jälkeen tiesin monien muiden opiskelijakollegoiden tavoin, ettei tämä tyydytä. Syksyllä ei kuitenkaan jaksanut liikaa murehtia pääsykokeesta, itse asiassa sitä jopa yritti olla ajattelematta. Helmikuun alkupuolella aloimme ystäväni kanssa tehdä viikoittain kokonaisia vanhoja pääsykokeita rennon kilpailun merkeissä. Laskurutiini ja etenkin tehtävien suorittamisen nopeus kehittyi näin huomaamatta. Maaliskuussa tiivistimme tahtia muutamaan kertaan viikossa ja Galenoskin löysi taas tien käsiini. Päätin myös hakea OKL:ään, jottei kaikki olisi yhden kortin varassa.
Kahden vääränlaisen valmistautumisen jälkeen olin huomattavasti valmiimpi kokeeseen. Kummallakaan kerralla sisäänpääsy ei jäänyt varsinaisesti taidoistani kiinni, vaan ensimmäinen kaatui liialliseen optimistiin ja toinen taas pessimismiin. Kolmantena kertana lähdinkin tavoittelemaan päämäärää nöyrän optimistisesti. Uskoin vahvasti sisäänpääsyyn, mutta vain jos teen tarpeeksi töitä.
OKL:än kirjalliset pääsykokeet olivat jo toukokuun puolivälissä. Ne menivät yli odotusten, eli saavutin hyvät lähtöasetelmat selkeästi helpompiin jatko-osioihin. Tämä saattoi johtua siitä, ettei hakemiseen tai itse kokeeseen liittynyt lähimainkaan samaa jännittämistä, mitä lääketieteellisen pääsykokeeseen. Lisäksi myös viimeinen rutistus lääkiksen pääsykokeeseen oli henkisesti helpompaa kun tiesi, että luultavasti jonkin mielekkään opiskelupaikan seuraavaksi syksyksi saa.
Viimeisellä viikolla laskimme päivittäin vanhoja pääsykokeita tai muita harjoituskokeita. Tämän lisäksi teimme itsenäistä työtä muut ylijäävät tunnit. Pääsykoe tuntui aiempien vuosien tapaan vaikealta ja yllättävältä, mutta yritin loppuun asti täysillä. Vaikka kokeen jälkeen tuntui tosi huonolta, ylitin selkeästi sisäänpääsyrajan.
Siispä omiin kokemuksiini tukeutuen voin sanoa, että onnella (tai jos on aivan uskomaton luonnonlahjakkuus) voi päästä lääkikseen pienelläkin työmäärällä. Onneen on kuitenkaan idioottimaista turvautua, kun voi itselleen mieluisia harjoitustapoja ahkerasti käyttäen parantaa mahdollisuuksiaan huomattavasti. On kuitenkin hyvä muistaa, ettei lääkikseen pääsy voi kenellekään olla elintärkeää ja kannattaakin hyvissä ajoin kartoittaa varasuunnitelmia. Näin ollen paineet sisäänpääsyyn eivät kasva liian suureksi. Minulta meni pääsykokeeseen kypsymiseen kaksi vuotta. Toivottavasti sisäänpääsy ei sinulla tämän lukemisen myötä jää ainakaan asenteesta kiinni.
Jaakko Uotila
2. vuoden tyytyväinen lääkisopiskelija