Lääketieteellisen valintakokeen koealue kattaa 18 lukiokurssia, joista jokaisesta on oma kirja. Tällaisen valtavan tietopaketin edessä kannattaa uhrata hetki aikaa etukäteisvalmisteluille, koska jos lukee sattumanvaraisesti ilman minkäänlaista suunnitelmaa, jotkin asiat jäävät varmasti välistä. Ja lääkiksen pääsykokeessa voidaan ikävä kyllä kysyä mitä tahansa pientä yksityiskohtaa.
Lukusuunnitelman tekeminen on helppoa, mutta sen noudattaminen onkin haastavampaa. Jos ei ole hyvin tavoitteellinen ja kovan itsekurin omaava persoona, tulee suunnitelmasta todennäköisesti jossain kohdin lipsuttua, ja kiinni kurominen tuottaa varmasti tuskaa. Monet käyvätkin valmennuskurssin juuri sen vuoksi, että tulee ahkerammin opiskeltua, kun koealue on valmiiksi pilkottu paloihin ja joku kyttää sinua, että varmasti teet töitä. Näille oppilaille valmennuskurssin opettajat voitaisiin rinnastaa kuntosalien personal trainereihin: heidän työ on motivoida yksilöitä saavuttamaan enemmän omilla voimavaroillaan ja auttaa ongelmakohdissa.
Mielestäni suunnitelmallisuus on opiskelussa hyvä pitää mukana isossa ja pienemmässä mittakaavassa. Isossa kuvassa suunnitelmallisuus tarkoittaa lukusuunnitelmaa, joka kattaa esimerkiksi koko kevään. Pienessä mittakaavassa suunnitelmallisuus on mm. sitä, että jokaisesta kappaleesta miettii erikseen tärkeimmät kohdat ja mahdollisia koekysymyksiä.
Suunnitelmallisuuden tulee jatkua aina pääsykokeeseen asti. Ennen pääsykoetta on hyvä miettiä omia vahvuuksiaan ja rakentaa niiden perusteella löyhät raamit, miten edetä pääsykoetilanteessa. Itselläni fysiikka on vahvin oppiaine, joten päätin, että etsin ensin koepaperista kaikki fysiikan tehtävät ja teen ne. Tämän jälkeen silmäilin, mistä tehtävistä saa paljon pisteitä, ja painoin ne mieleeni, jotta ehdin ennen aikarajaa varmasti vastata jotain niihin tehtäviin. Suunnitelmani ei siis ollut kovinkaan kummoinen, mutta onneksi se tuotti tulosta. Jopa heikko suunnitelma on paljon parempi kuin ei suunnitelmaa ollenkaan!
